keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Tuloksellisuus ulosotossa osa I


Sitä mitataan mihin pyritään

Helsingin ulosottovirastossa on viime aikoina käyty keskustelua siitä, mikä on oikea tapa mitata tuottavuutta ja vertailla tehokkuutta virastojen välillä.

Valtakunnanvoudinviraston käyttämä perinteinen mittari tarkastelee tuottavuutta kustannustehokkuudella (euroa / käsitelty asia). Helsingin ulosottovirastossa on kehitetty uusi malli, missä ulosoton tuotos ei olekaan käsitellyt asiat vaan perityt eurot. Uudeksi mittariksi on ehdolla perityn euron yksikköhinta. Vertailulaskelmat osoittavat, että peritty euro on kovin eri hintainen virastoissa eri puolilla maata.

Kysymys on puhtaasti hypoteettinen. Onko oikeampaa tarkastella ulosoton tuloksena käsiteltyjä asioita vai perittyjä euroja ja onko ylipäätänsä tarvetta vertailla virastoja.

Molemmissa tehokkuuden laskentamalleissa panoksena käytetään kuluja, eli minkä verran kustannuksia tuotoksen aikaansaaminen on vaatinut. Laskentamalleissa on kuitenkin yksi merkittävä puute ja siksi niille ei pidä antaa mitään ylivertaista asemaa mittareiden joukossa. Ne eivät huomioi laatua ja vaikuttavuutta, vaikka se on en siarvoisen tärkeä asia palvelutuotannossa.

Virastot järjestykseen tehokkuuden perusteella

Mikä on oikea tapa mitata tehokkuutta ulosottotoimessa ? Jos asiaa tarkastellaan lainsäädännön näkökulmasta, ulosoton tehtäväksi ulosottokaaressa määrätään asioiden käsittely, ei eurojen perintä. Osa ulosoton asioista on sellaisia, että ne eivät edes tuota euroja. Kaikki ulosottoon saapuvat asiat on joka tapauksessa käsiteltävä. Koska valtaosa käsitellyistä asioista on rahamääräisiä suoritusvelvoitteita, on ulosotossa perinteisesti kiinnitetty erityistä huo miota euromääräiseen perimistulokseen.

Uusissa tehokkuuslaskelmissa, otettaessa lähtökohdaksi virastojen perimistulos, on ajateltu, että kaikissa ulosottovirastoissa pitäisi pystyä samaan tehokkuuteen suhteutettuna resursseihin. Jos näin ei ole, katsotaan, että virasto on tehoton ja kustannuksia pitäisi karsia.

Oli tarkastelukulma kumpi hyvänsä, virastoja ei mielestäni voi lähteä vertailemaan ja laittamaan järjestykseen pelkän kustannustehokkuuden perustella huomioimatta ulosottopiirien erilaisuutta. Ulosotossa on kyse palvelujen tuottamisesta koko maan alueella ja toisaalta kansalaisten oikeudesta saada palveluja. Koska palveluja on järjestettävä myös harvaan asutuilla seuduilla, on selvää, että virastojen yksikkökustannukset vaihtelevat eri puolilla maata.

Helsinki ei ehkä ole kompetentti arvioimaan muiden tehokkuutta. Eikä siihen mielestäni ole edes mitään tarvetta. Tärkeämpää on ulosoton ja ulosottolaitoksen yhtenäisyys ja ponnistelu yhteisesti sovittujen tavoitteiden saavuttamiseksi.