lauantai 29. syyskuuta 2012

Ulosotto tehokas - muutoksenhaku tökkii

Ulosotto toimii tehokkaasti, mutta samaa ei voi sanoa tuomioistuinlaitoksesta ulosottovalitusten käsittelyn osalta. Vai mitä mieltä olette siitä, että ulosottovalitusta käsitellään kolme vuotta eri oikeusasteissa ja lopulta korkein oikeus palauttaa jutun takaisin käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi. Kyseessä on yksittäistapaus, mutta on varsin yleistä, että ulosottovalitusten käsittely kestää jopa vuosia.

Korkein oikeus on antanut hiljattain ratkaisun (2012:77) , mikä osoittaa että alemmissa oikeusasteissa ei ole osattu käsitellä ulosottovalitusta ja sen johdosta käsittely aloitetaan uudelleen käräjäoikeudesta.

Työnantaja oli laiminlyönyt pidättää työntekijän palkasta saatuaan maksukiellon. Ulosottomies teki päätöksen laiminlyödyn suorituksen perimisestä työnantajalta ja ulosmittasi työnantajan omistaman auton.

Työnantaja valitti päätöksistä ja valitusta on käsitelty kolmessa oikeusasteessa. Käräjäoikeus ja hovioikeus olivat jättäneet osan valittajan vaatimuksista tutkimatta, mutta korkein oikeus kumosi alempien oikeusasteiden päätökset. Perusteena oli se, että korkeimman oikeuden mukaan vaatimukset olisi tullut tutkia ja järjestää suullinen käsittely. Asia palautettiin uudelleen käräjäoikeuden käsiteltäväksi oikeudenkäyntivirheen johdosta.

Yli kolme vuotta on kulunut siihen, kun on selvitetty missä laajuudessa ulosottovalitus pitää tutkia ja miten oikeuskäsittely järjestää.  Ulosottoasian käsittely  pitkittyy kohtuuttomasti ja oikeuden toteutuminen viivästyy oikeudenkäynnissä tapahtuneen virheen vuoksi. Samaan aikaan, täytäntöönpanon ollessa keskeytyneenä, velkoja odottaa suoritusta ja auton arvo on todennäköisesti haihtunut odotusaikana ilmaan. Lieneekö mitään enää jäljellä, kun juttu joskus saadaan päätöksen.

Ulosotto toimii tehokkaasti, mutta muutoksenhaku tökkii. Ulosottovalitusten käsittelylle tuomioistuimessa pitäisi säätää määräaika ja tuomareilta vaatia hyvää perehtyneisyyttä ulosottoasioihin. Nykyisessä systeemissä kansalaisten oikeusturva joutuu turhan takia koetukselle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti